Viime kirjoituksesta on aikaa. Totutteleminen "kahden koiran talouteen" on vienyt aikaa. Välillä tuntui jo paremmalta. Nyt Danan kanssa harrastelut ovat tuoneet enemmän kaipuuta aikaan entiseen. Dana on ihana koira, siitä ei pääse mihinkään. Tosiasia on kuitenkin se, ettei se ole mikään harrastuskoiran perikuva. Kiltti ja helppo luonne tarkoittaa kyseisessä koirassa myös löysyyttä. Paukkuja ja menohaluja ei tunnu löytyvän, ainakaan vielä. Agilityssa on edetty erittäin hitaasti ja varovaisesti. Taka-askeleita otetaan jatkuvasti, ettei liian suuria haasteita tulisi vastaan. Jos Dana kohtaa tilanteen, josta se ei tunne selviytyvänsä, se lamaantuu. Onneksi lamaannus ei kuitenkaan näyttäisi "jäävän päälle", vaan jotenkuten pystytään menemään asiassa eteenpäin (joskaan ei välttämättä juuri siinä tilanteessa). Danaa ei voi kovin paljoa "haastaa", joskin silläkin saralla on menty hiukan eteenpäin. Dana on alkanut luottaa minuun paremmin ja luottamuksen turvin uskallan asettaa Danalla suurempia haasteita ratkottavaksi. Mutta kuten sanottua, työkoiraa Danasta ei saa tekemälläkään. Motivaattoria innokkaan työskentelyn tukemiseen on vaikea löytää, koska leikki ei aina maita. Palkkana toimii pääasiassa makupalat. Tutummassa ympäristössä myös leikki onnistuu (joskaan ei aina). Ei voi todeta muuta kuin, että ehkäpä aikuistuminen tuo Danalle lisää itsevarmuutta ja työskentelyhalua. Nyt sen pääasiallinen virka on olla ihana, hellittävä itsensä, jonka se toden totta osaa.

Viivi jatkaa elämäänsä omaan tuttuun tyyliin. Mummeli lenkkeilee ja noutaa palloa vielä erittäin innokkaasti ja ui aina kun mahdollista. Korvatulehdukset on lähes jatkuva riesa. Kun lääketipan jättää pois, tulehdun on poissa max. 1kk. ja sitten tulee uusi. Onneksi lääke vaikuttaa nopeasti, kun tulehduksen havaitsee ajoissa. Korvat on tällöin kipeät muutaman päivän, mutta sitten helpottaa. Olen tutkaillut ja ajatellut Viiviä paljon nyt, kun se on jo melko iäkäs. Viivillä on oikeasti melko ronski luonne ja siitä olisi melko varmasti saanut paljon paremman harrastuskoiran, kuin mitä se nyt on. Viivi on melko itsevarma ja rohkea luonne. Toisaalta varsinkin nuorempana Viivissä oli hurjasti virtaa ja välillä höseltäminen meni ja menee joskus vieläkin överiksi. Ehkä jos olisin ollut joskus kiinnostuneempi asioista, harrastanut Viivin kanssa enemmän ja osannut opettaa sitä rauhoittumaan, se voisi olla toisenlainen koira. Aina voi jossitella. Toisaalta kun muistelen, millainen jäärä Viivi oli jo luovutusiässä, voin olla ihan tyytyväinen siihen, millainen siitä tuli.