Aloitin työt toukokuun alussa, mutta aksausta Danan kanssa olen yrittänyt jatkaa entiseen malliin eli parisen kertaa viikossa. Viivin tokokuviot jätin suosiolla pois, koska aika ei enää riitä kaikkeen ja koiran ikä ja taso huomioon ottaen mahdollisuudet onnistua ovat kuitenkin huonommat kuin Danan kanssa agissa. Danan kanssa olemme edenneet vaihtelevasti, kuten sen koko elämän ajan tähän asti. Välillä reenit menee ihan ok, välillä mietin, miksi minä yleensäkään raahaan koko otusta kentälle ja kiusaan siinä samalla itteäni. Eilen tapahtui kuitenkin pienenpieni läpimurto, mikä antoi taas mahtavasti potkua reenaamiseen.

Aloitin joskus viime kesänä Danalle keppien opettamisen kujakepeillä, jotka seuralle silloin hommattiin. Tavallisilla kepeillä keppien opettaminen Danalle tuntui tosi hankalalta, koska itse kyykistellessä keppien vierellä paineistin tahtomattani Dana-raukkaa ja, noh, eipä siihen aran koiran kanssa muuta tarvitakaan ettei homma toimi. Niinpä päätin odottaa, että seura ostaa kujakepit ja aloin opettaa keppejä niillä. Olen edennyt tapani mukaan toooodella hitaasti, siis koska on kyse Danasta. Oikeastaan olen alkanut kaventaa kujaa enemmän vasta tänä kesänä. Jo kerran aiemmin kokeilin niin kapeaa kujaa, että Dana olisi joutunut jo vähän pujottelemaan, mutta eihän se rassukka tajunnut yhtään, mistä on kyse. Eilen reeneissä tehtiin tauon jälkeen sama temppu, ja härrekuud (!!!!!) sehän onnistui. Dana ihan oikeasti pujotteli kapean kujan loppuun asti (missä odotti etupalkka) ja sen etujalat teki pienenpientä sivuliikettä. JIHUUU!!!!! Että pakkokai sitä pään seinään takomista on vaan jatkaa, kun kerran jossain asiassa on todistettavasti edistytty.

Mutta mitä koiralle pitäisi vielä opettaa, että kisoihin sen kanssa voisi lähteä: paljon. Mutta ei itseasiassa enää niin mahdottoman paljon. Keinu pitäisi saada varmaksi eli paljon toistoja varmistellen, ettei koira rämäytä keinua liian kovaa ja lakkaa sitten suorittamasta estettä kokonaan. Niinhän ei ole vielä koskaan käynyt eli mitään lähellekään lentokeinuja koira ei ole ottanut. Eikä kärsi ottaa, jos meinataan eteenpäin päästä.

Pussi on vielä melko alkutekijöissään ja se taitaakin olla Danalle kaikista pahin este. Pelkään myös sen kohdalla, että Dana sotkeutuu joskus kankaaseen eikä sen koomin suostu menemään pussiin. Siispä viimeisen päälle varmistellen ja paljon toistoja. Onneksi saadaan jo vissiin tällä viikolla paikkakunnalle uusi, ihan oikea pussin kangas, kun seura investoi meille sellaisen. Kiitos seuralle kaikesta tuesta, mitä se on vuosien saatossa paikkakunnan agi-ihmisille antanut!! Esteitä on uusittu ja uusia ostettu siihen malliin, että meillä on ihan kelpo TREENIsarja. Kisoja ei vielä näilläkään esteillä järjestettäisi, mutta eipä järjestettäisi muutenkaan, ainakaan vielä. Saa nähdä, josko senkin aika vielä tämän ihmisen elämässä koittaa, että paikkakunnalla järjestettäisiin ihan ihka oikeat agikisat. Jää nähtäväksi.

Mutta takaisin asiaan, rengas ei ole vielä varma. Harmillista, koska sitä olen hinkannut ajoittain tosi paljonkin kotona aiemmin olleella renkaalla. Jostain syystä Danan pieneen kalloon ei millään mahdu se tosiasia, että renkaan sisältä pitää hypätä. Välillä menee ihan hyvin, erityisesti silloin, kun rengas on matalalla. Mutta oikeassa hyppykorkeudessa oleva rengas aiheuttaa edelleen päänvaivaa.

Takaaleikkaus toimii toiseen suuntaan hyvin ja toiseen ei ollenkaan. Syy: tuntematon. Ehkä sekin joskus lipsahtaa toimimaan, kun tarpeeksi reenaa.

Hyppääminen ohjaajaan päin on vaikea. Todella selkeällä ohjauksella onnistuu, mutta jos en ehdi vääntää vartaloa korkkiruuville liikkeen vastakkaiseen suuntaan, koira kiertää koko hypyn.

Kaarrokset on ihan järkyttävän laajoja. En tiedä, mitä niille pitäisi tehdä. Dana on sellainen laahustelija tyyppi, vauhti on yleensä melko hidas ja reagointi tapahtuu viiiiiiiiiveellä. Niinpä erityisesti 180 asteen suunnan muutoksissa koira käy tekemässä sellaisia kunniakierroksia, että hohhoijakkaa. Siinä ehtii miettiä vaikka kauppalistan valmiiksi, ennen kuin koira on taas oikeassa suunnassa.

Ja mitä vielä...niin, oikeastaan se meidän ainut todellinen ongelma: koira valitsee itse, mikä este on seuraavaksi. Tiedän ihan tasan tarkkaan, mistä tämä ongelma juontaa juurensa. Varsinkin alkuaikoina, mutta edelleen vielä nykyäänkin Danalla on sellaisia päiviä, että se menee "anteeksi kun olen olemassa" moodille, ennen kuin ehdimme tehdä kentällä yhtään mitään. Näinä päivinä koiraa ei voi kieltää mistään, ei siis ihan tasan mistään. Valmiiksi kivirekenä perässä tulevan koiran kieltäminen aiheuttaa lopullisen stopin tekemiselle. Niinä päivinä täytyy siis vaan jättää huomiotta kaikki negatiivinen, jos haluaa koiran kanssa jotain tehdä. Ja siis alkuaikoina koiraa ei voinut kieltää mistään ja sen seurauksena se ei varmaan oikeastaan tiennyt, milloin se tekee oikein ja milloin väärin. Niinpä se oppi tarpeetonta omatoimisuutta ja alkoi valikoida itse suoritettavia esteitä. Tämän ongelman kanssa painitaan siis edelleen. Kesken radan koira menee jonnekin, minne tahtoo, vaikka olisin osannut ennakoida tilanteen ja nimenomaan yrittäisin kutsua sitä lähemmäs itseäni (ja vähentää siten väärän esteen valinnan mahdollisuutta). Ahtaat kohdat radalla ovat meille pahoja, koska Dana saattaa yks kaks yllättäin päättää seuraavan esteen itse sen perusteella, mikä siitä itsestä vaikuttaa hyvältä. Huoh...

Mutta ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Kontaktiongelmia ei ole missään vaiheessa ilmennyt, vaikka koira juoksee kaikki ylösmenot. Tuskin alasmenoissakaan olisi ongelmia, mutta pysäytän silti varmuuden ja turvallisuuden vuoksi. Kontaktien varmuus johtuu koiran hitaasta etenemisestä, eli jotain hyvää siinäkin. Paikallaolo radan alussa onnistuu jo lähes poikkeuksetta hyvin. Siinäkin on joskus ollut isoja ongelmia. Koira ei juuri koskaan nuuski kentällä eli jumittelua sen vuoksi ei esiinny. Nykyään häntä heiluu reeneissä melkein aina, eli koira vaikuttaa olevan kentällä ihan tyytyväinen. Se on iso juttu! Dana on ahne eli makkaran perässä se kipittää ihan mielellään. Onneksi näin, sillä lelut eivät paljon kiinnosta. Ja ainakin vielä yksi positiivinen asia tulee näin äkkiseltään mieleen, Dana ei nimittäin juuri koskaan pudottele rimoja. Ei edes silloin, kun rimat on medi-korkeudessa. Tämä johtuu varmaan osittain arkuudesta. Koska koira tod.näk. pelkää rimaan osumista, se osuu niihin todella harvoin.

Tekstistä saa ehkä sellaisen kuvan, että rääkkään ylitsepääsemättömän arkaa koiraa viikottain agikentällä. Älä huoli. Kyllä Dana lähtee mielellään auton kyytiin, vaikka se vie aina agikentälle. Koira ulvoo joka reeneissä muutaman minuutin autossa, koska se on juuri saanut käydä kentällä tekemässä hommia mutta joutuu tauolle. Yleensä hommia tehdessä koiran häntä heiluu ja juoksemisesta Dana nauttii. Se on oppinut luottamaan minuun ja tekee mielellään töitä. Siispä jatkamme yhdessä tätä loputtomalta tuntuvaa taivalta, jonka päämääränä häämöttää agikisat.