Viivi sai taas lääkekuurin pissatulehdukseen ja lääkkeet tehosi tosi hyvin. N. kuukausi sitten hoidettiin yhtä aikaa toisen korvan tulehdus ja huulipoimut. Samoihin aikoihin ajelin Viiviltä koko turkin pois, jotta korvat ja huulet saisivat kunnolla tuuletusta. Tällä hetkellä ei ole mitään lääkekuuria menossa ja koira vaikuttaa tosi hyvältä. Olemme jopa käynnistelleet vuosia sitten lopetettua toko-harrastusta uudelleen. Viivi tykkää ja minä kans. Rennolla meiningillä.

Dana: ei mitään uutta. Agia reenataan pari kertaa viikossa ja kesä jatketaan samalla tyylillä. Todella hitaasti, mutta kohtalaisen varmasti edistytään. Tokoa reenataan, jos jaksetaan. Luoksepäästävyys ei tule onnistumaan ikinä ja esim. seuraaminen on tosi huonoa (koira pelkää kulkea tiiviisti vierellä), joten turha ottaa lajia koiran kanssa kovin vakavasti. Näyttelyissä saatetaan käydä sen yhden arvostelun saannin verran loppukesästä, kun koiralla on kunnon turkki. Olispahan ainakin parhaamme sen suhteen yritetty. Ei tavoitteita missään lajissa. Koira on pysynyt kaikinpuolin terveenä ja pojan kanssa tulee hyvin toimeen, joten siinä mielessä kaikki hyvin.

Kävin 14.4. shelttien erkkarissa Haukiputaalla. Olin ilman koiraa turistina, ihan vaan nautiskelemassa kauniista koirista. Luetteloon merkkailin mielenkiinnon vuoksi tuloksia ja vähän muutakin. Aika monen koiran kohdalle laitoin merkintöjä luonteesta. Ehkäpä merkinnöistä on apua seuraavaa koiraa suunnitellessa... jos se on sheltti.

Kehätoimitsijahommia on luvassa ensi viikonloppuna Kajaanissa ja ensi kuussa Oulaisissa. Mukavaa päästä niitäkin hommia tekemään!

Viivi TAHTOO leikkiä. Dana seurailee sievästi kauempaa, mutta yrittää kyllä tilaisuuden tullen pallon ryöstöä. Ryöstön onnistumisprosentti on aika matala, ehkä noin 5% luokkaa .

Viivi on ammattiposeeraaja, kuten näkyy. Danasta taas on joskus vaikea saada yhtään järkevää kuvaa .

Viivi muorin (kohta 10v.) pallontuijotusta. Jos esineen liikkeelle saaminen olis mahdollista ajatuksen voimalla, niin Viivi olisi varmasti pystynyt siihen.

Dana ja Viivi änkeytyneenä samaan häkkiin, ihan vapaaehtoisesti. Dana näyttää olevan ainut koira maailmassa, joka saa Viivin silmissä tehdä suunnilleen mitä vaan.

Viime kirjoituksesta on aikaa yli vuosi, mikä kertonee, että koirarintamalla on ollut melko hiljaista. Hiljaiseloon on tietenkin syynä ennen kaikkea helmikuussa 2011 syntynyt lapsukaisemme. Harrastamiseen on ollut aikaa melko vähän, eikä motivaatiotakaan ole hirveämmin ollut. Danan kanssa on käyty säännöllisen epäsäännöllisesti "leikkimässä" jotain agilityn suuntaista ja siinäpä ne tärkeimmät. Dana on ehkä yksi avuttomimmista harrastuskoirantekeleistä, joita tiedän. Onneksi kyseessä on kuitenkin myös ehkä yksi lempeimmistä kotikoirista, jonka tiedän, mikä sopii ihan hyvin tämänhetkiseen elämäntilanteeseen. Koiratoiminnoissa olen kyllä muuten ollut melko aktiivisesti mukana myös vuonna 2011. Olen ollut monissa seuran tapahtumissa jokapaikanhöylä-talkoolaisena, vetänyt kesällä agikursseja yhdessä monien muiden ihanan aktiivisten harrastajien kanssa, päivitellyt edelleen seuran nettisivuja, ylläpitänyt kehätoimitsijaoikeuksia ja käynyt koetoimitsija 1. kurssin. Tämän viikon sunnuntaina käyn myös koetoimitsija 2.-kurssin tokoon. Minähän en tunnetusti lue kirjoja, mutta nyt myös koiralukemistoa on alkanut kulua, ja mitä mahtavia ahaa-elämyksiä olenkaan saanut! Toisaalta välillä kirjoja lukiessa on itsekin ihan sekaisin siitä, miten koiran kanssa pitäisi oikeastaan olla, elää ja oppia. Erilaisia näkemyksiä on hurjan paljon.

Koirat ja koirilla harrastaminen polttelee taas enemmän, kun nyt alkaisi olla jo vähän, sitä kohtalaisen kovasti kaivattua, omaa aikaa ja mahdollisuus tehdä jotain ihan oikeaa koiran kanssa. Agility tietenkin pyörii mielessä ennen kaikkea, lisäksi näyttelyissäkin olisi kiva päästä käymään, ihan koiran kanssa ja yllättäen toko on alkanut myös kiinnostaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Harrastustoimintaa kuitenkin rajoittaa rajallinen koiramateriaali kotona, eikä koiramäärän lisääminen kuulu lähiaikojen suunnitelmiin. Kolmen koiran kimppa on tullut meillä testattua nyt jo kahteen kertaan, ja ei toimi. Demistä piti luopua, koska Viivin ka Demin välit kuumenivat ihan mahdottomiksi. Meillä kävi myös testissä ihanan mahtava sheltti-tyttö joulukuussa 2011. Samasta syystä jouduin muutaman päivän jälkeen luopumaan siitäkin. Viivi on ihan mahdotonta yhdistää yhdenkään vahvempiluonteisen koiran kanssa. Tämä shelttikin oli Danaa noin kymmenen kertaa räväkämpi, siis mallia "harrastuskoira", ja se taas ei käynyt Viiville ollenkaan. Yhden räjähdyksen jälkeen en jäänyt odottamaan seuraavaa. Sen verran ikävät muistot jäi Demin ja Viivin yhteenotoista. Shelttikasvattaja tiesi tilanteeni tarkasti etukäteen, joten sen suurempaa draamaa ei yhteiselon epäonnistumisesta seurannut. Luulin, että Viivi voisi ehkä sulattaa toisen sheltin, mutta ei. Luonne oli liian räväkkä. Koira lähti kotiin ja minä päätin, että koirakokeilut loppuu tähän. Seuraava koira meille voidaan ottaa vasta sitten, kun Viivistä aika jättää. Jos hyvin käy, saatan päästä kuitenkin harrastamaan vähän aktiivisemmin kesällä/syksyllä 2012 lainakoiran avulla, mutta sen projektin toteutumisesta en tiedä vielä sen enempää.

Kun luen yli vuosi sitten kirjoittamaani kuvausta Viivin tilanteesta huomaan, että siinä on hyvin paljon samaa, kuin tämänhetkisessä tilanteessa. Itseäni lainatakseni:

"Viiville kuuluu jotakuinkin samaa kuin ennenkin. Korvat on tällä hetkellä siinä ja rajoilla, onko niissä tulehdusta vai ei. Toistaiseksi on päästy eteenpäin korvien puhdistamisella "vaikunpehmitysnestettä" käyttäen." Korvatulehdus on saatu kuriin noin kuukausi sitten ja nyt saattaa pukata jo seuraavaa. Täytyy tarkkailla korvia koko ajan.

Ja jatkuu:

"Huulipoimut sen sijaan ovat vaivanneet... Ratkaisu löytyi Fuciderm-geelistä..."jolla märkivä iho saadaan pysymään nykyään kunnossa enää käyttämällä geeliä estolääkityksen tavoin käytännössä koko ajan. Lisäksi syöttelen Viiville särkylääkettä aina kun se vaikuttaa kipuiselta korvien tai huulipoimujen vuoksi...

Ja vielä lainaa vuoden takaa:

 "Muuten mummeli on ihan hyvässä vedossa vielä." Niin, sehän tässä ihmeellistä onkin. Kun Viivillä on ns. lääkitys kohdillaan, niin koira on edelleen melko pirtsakka itsensä. Lenkillä Viivi menee aina etummaisena ja yrittää määrätä reipasta etenemisvauhtia. Viivi myös edelleenkin leikkii ja hössöttää sisällä ja ulkona. Pihalla se myös riehuu villisti, piehtaroi hangessa ja näyttii nauttivan elämästä. Kuulo on kärsinyt, varmaankin lukemattomien korvatulehdusten vuoksi  ja silmissäkin alkaa olla harmaa sävy. Mutta kyllä koirassa on vielä niin paljon elinvoimaa jäljellä, ettei minusta ole väärin pitää sitä edelleen.

Dana taas on ollut terveenä, muistaakseni melkolailla koko tähänastisen elämänsä ajan. ELL:n luona on käyty rokotuksilla ja kulmahampaan poistossa silloin pentuna. Niin... terve tyttö se on. Painoa saisi tulla lisää. Nyt syötän koirille Royal Caninia (johon mulla ei oo edes varaa!!), ja silti syönti tökkii joka ikinen päivä. Kotiruoka maistuu Danallekin, mutta nappulat ei tahdo mennä, ei ainakaan niin hyvin, että kiloja karttuisi kunnolla. Danan kanssa toinen, ja vähän isompi, ongelma on sisäsiisteys. Pieniä epäilyksiä herää koiran taustaa ajatellen, mutta ei siitä sen enempää. Joka tapauksessa sisäsiisteyden kanssa on painittu epätavallisen pitkään ja edelleen joudun häkittämään Danaa aika ajoin, ettei se tekisi tarpeitaan sisälle yön aikana. Päivisin Dana ei tee sisälle. Ainoastaan silloin tuli muutamat tarpeet, kun muutimme tänne uuteen kotiin (niin tosiaan muutimme viime juhannuksen aikoihin omakotitaloon). Silloin Danalla saattoi olla joko stressiä muuton takia tai sitten se halusi merkata kodin omakseen (tai muuten vaan omaa hajua oudon hajuiseen paikkaan?). Arkuus on tietenkin harrastustoimintaa rajoittava tekijä, mutta normaalielämää se ei kotioloissa haittaa. Dana on oppinut aika hyvin luottamaan siihen, että mamma hoitaa kaikki ongelmatilanteet sen puolesta. Useimmin Danan arkuusreaktio on siis onneksi jähmettyminen (ja surkeaakin surkempi katse) eikä enää karkuun juokseminen, kuten nuorempana tyttönä.

Lapsen kanssa molemmat koirat tulevat toimeen tyylillään. Dana raukka antaa lapsen repiä ja runnoa itseään ihan miten sattuu. Koiran naamasta näkee, ettei se tykkää, mutta silti koira ei tee mitään. Pelastan Danan joka päivä lukemattomia kertoja tenavan käsittelystä. Viivi taas lähtee pois, ennen kuin tenava pääsee koskemaan siihen, ja pois lähtemisestä minä olenkin Viiviä kiitellyt. Turha sitä on enää yrittää opettaa lapsen käsittelyyn. Ja en usko, että oppisi, vaikka kuinka yrittäisi. Muutaman kerran Viivi on tämän vuoden aikana tenavalle murahtanut. Jos minua vähääkään epäilyttäisi, että koira voisi käydä ihmiseen hampaineen kiinni, kutsuisi koiraa sateenkaarisilta. Tällä hetkellä en pidä sitä todennäköisenä. Ainahan koiran puremaksi joutuminen on mahdollista, mutta niin voi käydä kenelle vaan minkä tahansa koiran kanssa. En pidä Viiviä sen suurempana riskinä lapselle, kuin mitään muutakaan koiraa. Tilanne on Viivin sairastelun vuoksi kuitenkin jatkuvassa tarkkailussa. Kipeä koira muuttuu normaalia herkemmin aggressiiviseksi.

Tämmöistä meillä nykyään!

Joulu ja Uusi Vuosi on nyt sitten lusittu. Vuosi 2011 alkaa isolla muutoksella, kun perheeseemme on helmikuun lopulla tulossa lisäystä, siis ihan ihminen tällä kertaa ; ). Maha alkaa olla jo melkoinen ja koirien kanssa pystyn lähinnä käymään lenkillä. Sen kummemmin ei tällä hetkellä treenailla, joskin intoa alkaisi jo olla. Olemme saamassa Haapavedelle lämmintä treenitilaa vuokralle ja se jos mikä innostaa taas harrastamaan. Agilitya tilassa ei voi treeniä, mutta kaikkea muuta kylläkin.

Viiville kuuluu jotakuinkin samaa kuin ennenkin. Korvat on tällä hetkellä siinä ja rajoilla, onko niissä tulehdusta vai ei. Toistaiseksi on päästy eteenpäin korvien puhdistamisella "vaikunpehmitysnestettä" käyttäen. Korvatulehduksia ei ole ollut kuukausiin! Huulipoimut sen sijaan ovat vaivanneet nyt reilun kuukauden päivät. Ratkaisu löytyi Fuciderm-geelistä, jolla saatiin märkivä ja haiseva iho taas kuntoon. Viivillä ei olekaan aikaisemmin ollut huulipoimutulehduksia, joten nyt niitä sitten alkaa tod.näk. tulla tasaisin väliajoin. Tulehduksia aiheuttaa rakenne eli löysään nahkaan muodostuu poimuja, joiden vuoksi iho hautuu ja sitten tulehtuu. Muuten mummeli on ihan hyvässä vedossa vielä.

Dana taas on alkanut kasvatella turkkia takaisin. Nyt Danalla on menossa juoksu, joten saa nähdä, pudottaako se taas turkin pois. Toivottavasti ei. Luonnettakin on tullut vähän lisää eli Dana ei enää ressaa IHAN niin paljon kaikesta uudesta. Tyttö on ollut kaikin puolin terve. Painoa ollaan koitettu nostaa oikeastaan koko Danan eliniän ja nyt näyttäisikin, että ollaan ihan hyvissä mitoissa. Pikkuisen saisi massaa minun makuun olla enemmän. Danan kanssa toivottavasti jaksan treenailla vielä tänä vuonnakin, vaikka vauva varmasti vie ison osan ajastani. Agility on tietenkin ykkösenä mielessä eli keväällä suuntaamme agikentälle. Kevättalvella voisi panostaa tokohommiin ja koittaa saada Danan pääkoppaa parempaan järjestykseen ihan vaan liikkumalla sen kanssa vieraissa paikoissa jne. Muutama näyttelykin olisi ihan mukava käydä vuoden 2011 aikana. Katsotaan nyt.

Dana täytti hiljattain 1-vuotta ja sen kunniaksi laitan seuraavat kuvat kertomaan Danan tähänastisesta elämästä meidän perheessä.

Dana tuli Suomeen joulun alla 2009. Melko pöllähtäneen näköinen hörökorva se oli ; D!!

Kanan posetusta pikkutyttönä.

Korvapuoli kevättalvella 2010.

Ensimmäisiä agitreenejä Kanan kanssa

Keväällä 2010 Dana oli mahtavassa turkissa!

Kesällä 2010

Ensilumikuvat lokakuussa 2010

Kana the Superäly n. 1-vuotta

Koirarintamalla on ollut melko hiljaista. Viivin kanssa käytiin häiriökoirana BH-kokeessa ja se keikka menikin mallikkaasti. Korvatulehduksia ei ole ollut yllättävän pitkään aikaan ja mummeli on ollut muutenkin ihan hyvässä kunnossa.

Dana raukkistelee tyylilleen uskollisena turhista, joskin on rohkaistunut huimasti siitä, mitä oli meille tullessaan. Toko-liikkeitä on opeteltu satunnaisesti ja agility-hommia on käyty kokeilemassa aina inspiraation iskiessä. Mitään erityisempiä tavoitteita ei olla asetettu minkään lajin suhteen. Koitan jaksaa tehdä Danan kanssa töitä pikkuhiljaa koko ajan. Ei se työskentely hukkaan mene, vaikka emme missään lajissa kisatasolle pääsisikään. Näyttelyissä käydään varmaan jossakin vaiheessa muutaman kerran ihan mielenkiinnosta. Toki tiedän, ettei potentiaalia sillä saralla ole, jo pelkästään ison koon vuoksi. Dana on siinä rajoilla, onko sen säkä sallitun rajoissa.

Koirahommat menee noin yleesä ottaen vähän alamäkeä, mutta ehkäpä saan jotain muuta tekemistä tilalle, kun aikaa vähän kuluu. Täytynee uskoa, että näin oli tarkoitettu.

Viime kirjoituksesta on aikaa. Totutteleminen "kahden koiran talouteen" on vienyt aikaa. Välillä tuntui jo paremmalta. Nyt Danan kanssa harrastelut ovat tuoneet enemmän kaipuuta aikaan entiseen. Dana on ihana koira, siitä ei pääse mihinkään. Tosiasia on kuitenkin se, ettei se ole mikään harrastuskoiran perikuva. Kiltti ja helppo luonne tarkoittaa kyseisessä koirassa myös löysyyttä. Paukkuja ja menohaluja ei tunnu löytyvän, ainakaan vielä. Agilityssa on edetty erittäin hitaasti ja varovaisesti. Taka-askeleita otetaan jatkuvasti, ettei liian suuria haasteita tulisi vastaan. Jos Dana kohtaa tilanteen, josta se ei tunne selviytyvänsä, se lamaantuu. Onneksi lamaannus ei kuitenkaan näyttäisi "jäävän päälle", vaan jotenkuten pystytään menemään asiassa eteenpäin (joskaan ei välttämättä juuri siinä tilanteessa). Danaa ei voi kovin paljoa "haastaa", joskin silläkin saralla on menty hiukan eteenpäin. Dana on alkanut luottaa minuun paremmin ja luottamuksen turvin uskallan asettaa Danalla suurempia haasteita ratkottavaksi. Mutta kuten sanottua, työkoiraa Danasta ei saa tekemälläkään. Motivaattoria innokkaan työskentelyn tukemiseen on vaikea löytää, koska leikki ei aina maita. Palkkana toimii pääasiassa makupalat. Tutummassa ympäristössä myös leikki onnistuu (joskaan ei aina). Ei voi todeta muuta kuin, että ehkäpä aikuistuminen tuo Danalle lisää itsevarmuutta ja työskentelyhalua. Nyt sen pääasiallinen virka on olla ihana, hellittävä itsensä, jonka se toden totta osaa.

Viivi jatkaa elämäänsä omaan tuttuun tyyliin. Mummeli lenkkeilee ja noutaa palloa vielä erittäin innokkaasti ja ui aina kun mahdollista. Korvatulehdukset on lähes jatkuva riesa. Kun lääketipan jättää pois, tulehdun on poissa max. 1kk. ja sitten tulee uusi. Onneksi lääke vaikuttaa nopeasti, kun tulehduksen havaitsee ajoissa. Korvat on tällöin kipeät muutaman päivän, mutta sitten helpottaa. Olen tutkaillut ja ajatellut Viiviä paljon nyt, kun se on jo melko iäkäs. Viivillä on oikeasti melko ronski luonne ja siitä olisi melko varmasti saanut paljon paremman harrastuskoiran, kuin mitä se nyt on. Viivi on melko itsevarma ja rohkea luonne. Toisaalta varsinkin nuorempana Viivissä oli hurjasti virtaa ja välillä höseltäminen meni ja menee joskus vieläkin överiksi. Ehkä jos olisin ollut joskus kiinnostuneempi asioista, harrastanut Viivin kanssa enemmän ja osannut opettaa sitä rauhoittumaan, se voisi olla toisenlainen koira. Aina voi jossitella. Toisaalta kun muistelen, millainen jäärä Viivi oli jo luovutusiässä, voin olla ihan tyytyväinen siihen, millainen siitä tuli.

Sijoituskoirani Demi lähti takaisin kasvattajalle, joten minulla on enää kaksi koiraa. Demin ja Viivin välit kiristyivät pikkuhiljaa koko niiden yhteiselon ajan. Kevättalvella tappelut alkoivat yleistyä ja lopulta pidin Demiä ja Viiviä noin kuukauden kokonaan eri huoneissa. Aina kun koirat pääsivät vahingossa samaan tilaan, tappelu alkoi välittömästi. Loppua kohden tappelut muuttuivat rajummiksi ja muutaman sekunnin tappelustakin toinen tai molemmat ehtivät saada vekkiä johonkin kohtaan. Luonnehtisin yhteydenottoja tappomeiningiksi. Lopulta oma sinni loppui ja minulla oli tunne, etteivät koirat saa elää arvoistansa koiraneloa ollen koko ajan eri huoneissa ja odottaen seuraavaa yhteenottoa. Pitkän pohdinnan jälkeen luovutin Demin takaisin kasvattajalle ja jätin Viivin ja Danan kotiin. Tämä kokemus todisti minulle, ettei vahvallakaan kurinpidolla voi välttämättä saada tappelevia koiria pysymään erossa toisistaan. Suru ja epäonnistumisen tunne on suuri. Mutta tassua toisen eteen: elämä jatkuu.

Demi kävi pyörähtämässä kehässä Norjassa saakka. Reissulle Demi lähti torstaina, kun vein sen kasvattajan luo Raaheen. Perjantaina kasvattaja oli kahden koiran ja apuhenkilön kanssa suunnannut kohti Norjaa. Sunnuntaina Demi ja Veljensä Kylli olivat käyneet kehässä. Kyllistä oli tullut ROP ja Demistä VSP ja molemmat saivat sertit ja cacibit. Sisarukset olivat näyttelyn ainoat brassit. Erityisen tyytyväinen olen Demin käytökseen, josta oli tullut paljon kehuja. Jotain on varmasti tullut tehtyä oikein, kun koira on "vieraiden" ihmisten mukana monta päivää, matkustaa eka kertaa bussilla, käy KV koiranäyttelyissä ja pystyy vielä kehässäkin esiintymään iloisesti häntä heiluen. Kyllä Demillä täytyy olla päässä palikat kohdillaan, vaikka sitä ei ehkä aina uskoisikaan : ). Hyvä Demi!

Reissulainen saapui tänään kotiin ja makaa nyt ketarat suorana pesässään. Ensin piti Viivin kanssa mittailla, kuka tätä teatteria taas johtikaan. Onneksi mittailu jäi äänenkäytön tasolle ja nähtävimmin Viivi alistui, omalla huomaamattomalla tyylillään Demille. Dana liehuu porukan jatkona ja pääsi jo vähän painimaan Demin kanssa. Painikaveriaan Dana on ihan selkeästi ehtinyt jo kaipailemaan.

On kaikki niin kuin ennenkin.

Vihdoinkin näyttää alkavan tulla keväisempiä ilmoja! Pihallakin voi jo tehdä jotain, muutakin kuin äkkiä pissattaa koirat. Pikkuhiljaa on ruettu treenailemaan ja myös Dana on aloittanut tottis/agi treenailun. Käytännössä harjoittelen Danan kanssa mm. istumista, maahan menoa, vierellä kulkemista jne. Agi puolella olemme kokeilleet putkea ja siivekkeitten välistä menoa.

Demin ja Danan kanssa käytiin moikkaamassa brassi Nappia, joka on "vierailevana tähtenä" Kärsämäellä. Demi ja Nappi leikkivät täyttä häkää ja Dana rassukin oli kovasti hommassa mukana, ainakin omasta mielestään. Dana repi hirveitä hepuleita ja juoksi kiekkaan, mutta ei se kyllä toisten kanssa leikkinyt. Noh, hauskaa näytti kuitenkin olevan, kaikilla ; D.

Tässä vielä muutama kuva tämän päivän ulkoilureissulta. Tytöt pääsivät juoksemaan irti metsään ja sehän vasta olikin kivaa!